Soundi ja Intonaatio

Soundi on hyvän “timen”, eli rytmisesti tarkan soiton kanssa yksi tärkeimmistä asioista kaikille soittajille.

Soundin muodostavat äänenväri, sointi, nyanssit, artikulaatio ja dynamiikka, kaikki yhdessä. Voidaan puhua että “soittajalla on hyvä soundi”, ja tällöin viittaamme äänenvärin ja artikulaation lisäksi myös soittajan tyyliin. Soundi kattaa siis muutakin kuin instrumentin soinnin ja äänenvärin.

Ihmiset kuuntelevat mielellään muusikoita, joilla on heidän oma persoonallinen soundinsa. Tyylillisesti kehittyneen ja oman persoonallisen soundin eteen on tietysti tehtävä kova työ, johon soittimen harjoittelun lisäksi lukeutuu muun muassa soolojen nuotintaminen ja analyyttinen kuuntelu.

Tässä luvussa tarkastelemme puupuhallinten soundia äänenvärin ja intonaation kannalta:

Puhallinsoittimissa äänen synnyttämiseen tarvitaan ilmavirta, jonka alkusysäys lähtee syvältä palleasta. Ruokolehtisoittimissa, kuten saksofonissa ja klarinetissa, äänen syntymiseen vaikuttaa ruokolehti, joka värähtelee suukappaleen läpi puhallettavan ilmavirran avulla. Värähtelevä ruokolehti saa ilmapatsaat sen molemmin puolin värähtelemään, kun se vuoroin sulkee ja vuoroin avaa suukappaleesta virtaavan ilman reitin. Tämä ilmanpainevaihtelu ruokolehden molemmin puolin synnyttää ilmapatsaassa ja soittimessa resonanssin, jonka kuulemme soivana äänenä.

Huilun ääni puolestaan syntyy, kun ilmavirta jakautuu suukappaleen puhallusaukossa ja vaihtaa jatkuvasti reittiään särmän puolelta toiselle. Tämä tapahtuma saa huilussa olevan ilmapatsaan värähtelemään.

Puhallinsoittimessa olevan ilmapatsaan pituutta muuttamalla muutetaan soivan sävelen korkeutta. Mitä pidempi ilmapatsas tai “soiva putki” on, sitä matalampi ääni vastaavasti syntyy. Puupuhaltimissa ilmapatsaan pituutta voi säädellä avaamalla ja sulkemalla soittimessa olevia reikiä sormilla tai läppämekanismien avulla.

Mielikuva “soundi lähtee palleasta” on osittain totta, sillä hengitystekniikan toimiessa ilmapatsas ulottuu sitä kontrolloivasta palleasta soittimeen saakka ja ruokolehti värähtelee ilmapatsaiden keskiössä. Kun harjoittelee oikean hengitystekniikan, on muu soundiharjoittelu tällöin tukevalla perustalla. Oikeastaan ilman oikeaa hengitystekniikkaa hyvän soundin saavuttaminen on miltei mahdotonta, äänen jäädessä ohueksi ja puhalluksen pinnalliseksi.

On hyvä olla selkeä mielikuva siitä, miltä haluaa kuulostaa ja millainen on omasta mielestä hyvä soundi. Kuuntele esikuviasi rakentaaksesi itsellesi vahvempaa käsitystä hyvästä soundista ja siitä, miltä haluat itse kuulostaa.

Puhallinsoittajille soundia ja intonaatiota parantavia harjoituksia ovat yläsävel-, vire- ja pitkien sävelten dynamiikkaharjoitukset (cresc./dim.). Soittajan ambituksen eli soitettavissa olevan sävelalueen kasvattaminen ja altissimo-rekisterin, hengitystekniikan ja intonaation harjoittelun ohella soundikin paranee. Kaikki nämä osa-alueet tukevat luonnollisestikin toisiaan.

Jokaisen soittajan oma fysiologia vaikuttaa soundiin: soittajalla on eri muotoinen kitalaki, suuontelo ja kurkunpää. Kielen asennollakin on suuri merkitys soundiin. Sitä voi vaikka kokeilla soittamalla pitkiä ääniä ja kuvittelemalla laulavansa samalla eri vokaaleja muuttaen kielen asentoa: a, e, i, u, y, ä ja ö. Kuuntele, miten kukin vokaali värittää soundiasi, ja poimi niistä mieleisesi. Yy, ee, ja ii soivat kirkkaimmin.

Soittajalla mieleinen soundi voi syntyä esimerkiksi jostain iin ja een välimaastosta. Harjoittele vokaalien eri yhdistelmiä myös laulamalla. Eri puhekielistä löytyy vokaaleja, jotka ääntyvät kahden vokaalin väliltä, esimerkiksi Tanskan kielessä ään ja öön väli ja viron kielessä yyn ja uun väli. Tarpeen tullen voit käyttää eri vokaaleja myös efektin omaisesti lisäämään sointikirjoasi. Mahdollisuus melodioiden viheltämiseen kertoo myös kielen asennon merkityksestä, lisäksi se on hyvää harjoitusta intonaatiollesi.

Suukappaleen osuus lopulliseen soundiin on merkittävämpi kuin itse “torviosalla”, olettaen tietysti, että soitin on muuten kunnossa ja vireessä eikä siinä ole haitallisia ääneen vaikuttavia vuotoja. Puhallinsoittajan fyysinen kuntokin vaikuttaa hengitystekniikan kautta soundiin. Soittajan on itsekin oltava “vireessä”, jotta soitto soi. Parempi vireystila mahdollistaa myös tarkemman rytmisen ilmaisun. Kun yleiskunto on hyvä, myös keskittyminen on parempi.

Hyvä intonaatio tarkoittaa vireistä soittoa. Oma soittimen vireinen soitto vaatii jokaisen yksittäisen äänen harjoittelua toisen äänilähteen kanssa. 

Unisonon eli kahden saman sävelen ja puhtaiden intervallien vireen kuulee parhaiten äänten huojuntaa tarkkailemalla. Kitaran virityksessä tähän huojuntaan törmää käytännössä useimmin. Kun vire kahden kielen välillä on lähes sama, taajuuseroista johtuva huojunta on kuultavissa. Mitä lähemmäksi samaa virettä äänen tulevat, sen harvemmaksi huojunta muuttuu ja kun vireet ovat samat, huojunta katoaa käytännössä kokonaan. Tässä tilanteessa on vain kaksi samalla taajuudella soivaa kieltä.

Puhallinsoittimissa on aina säveliä, jotka ovat joko ala- tai ylävireisiä. Säännöllisten intonaatioharjoitusten avulla opit virittämään myös soittimesi ongelmaäänet vireeseen. Yleisimpiä vireongelmia syntyy etenkin ylärekisterissä. Korkeampi sävel on vaikeampi soittaa puhtaasti. Saksofonin soitossa on yleistä puristaa yläsävelet ylävireisiksi liian tiukan ansatsin vuoksi. Tämä korostuu yleensä vielä kovaa soitettaessa. Alimmat sävelet saattavat puolestaan jäädä roikkumaan alavireisiksi.

Äärirekisterien vireongelmiin voi vaikuttaa ansatsilla. Joustamalla alaleukaa kevyesti eteenpäin annamme ruokolehdelle enemmän pituutta ja tilaa värähdellä ja ylärekisterin sävelien vire ei pääse nousemaan ylävireiseksi. Sama voidaan tehdä päinvastaisella liikkeellä alaäänissä, jos ne ovat alavireisiä. Kielen asennolla on tässäkin tilanteessa suuri merkitys. Ei ole olemassa täysin vireisiä puhallinsoittimia, vaan niitä pitää opetella soittamaan vireisesti.

Viritystason hallinta äärinyansseissa, eli soitettaessa erittäin hiljaa tai kovaa, on kaikilla puhallinsoittimilla vaativaa. Klarinetti soi helposti ylävireisesti, kun soitetaan hiljaa, kun taas lujaa soitettaessa vire roikkuu. Saksofonilla ja huilulla tämä ilmiö on yleensä päinvastainen. Soittimen lämpenemisestä johtuva virityksen nousu on varsinkin klarinetilla huomattava sen lieriömäisestä muodosta johtuen. Soittimen, tai oikeastaan ilmavirran lämpötilan muutos (yleensä nouseminen), voi vaikuttaa jopa puoli sävelaskelta puhaltimen sävelkorkeuteen.

Olisi suotavaa harjoitella intonaatiota jo soittoharrastuksen alkumetreiltä asti, jottei korva tottuisi epävireisiin asteikkoihin. On olemassa väärä käsitys siitä, että kun yksi puhaltimen ääni viritetään mittarilla vireeseen, kaikki muutkin äänet olisivat silloin vireessä. Luonnollisen yläsävelsarjan muodostuksen vuoksi on hyvä harjoitella intonaatiota myös pianon ja muiden akustisten soittimien kanssa.

Parhaiten harjoitus toimii Unisonon ja puhtaiden intervallien kanssa, kuten edellä mainittiin. On kuitenkin hyvä muistaa, että akustiset soittimet kuten piano tai kitara on viritetty tasavireisesti, joten intervallit itse soittimessa eivät ole “puhtaita” vaan pyöristettyjä. Intonaatioharjoittelua on kuitenkin parempi tehdä akustisten soittimien ja yksittäisten sävelien kanssa, koska digitaalinen soitin ei muodosta luonnollista yläsävelsarjaa.

Viritysmittari toimii parhaiten ”puhalla ensin ja katso vasta sitten” -periaatteella. On tärkeämpää oppia soittamaan vireisesti korvan kuin mittarin avulla. Soita sävel siis ensin reilusti ja tarkasta vire mittarista vasta sen jälkeen.

Harjoitukset ilman soitinta

Jotta soivan äänen tuottaminen millä tahansa soittimella olisi tarkoituksenmukaista ja musikaalista, on sen periaatteessa oltava soittajan mielessä jo ennen sen syntymistä. Soittajan kyky tuottaa kuva soivasta musiikista omaan mieleensä kertoo hänen musikaalisuudestaan.

Soitonharjoittelu ilman soitinta, tai toiselta nimeltään mentaalinen harjoittelu on siis täysin mahdollista. Puhallinsoittajana voit tehostaa harjoitusta ajatelemalla soittimesi sormituksia samalla kun laulat tai hyräilet melodiaa mielessäsi.

Tällainen harjoittelu vaatii keskittymiskykyä ja säveltapailutaitoja. Mentaalinen harjoittelu on aina tehokasta ja sen hyöty suhteessa itse soittimen kanssa tehtyyn harjoitteluun voi olla jopa suurempi. Tavanomaisessa soittimen kanssa tehdyssä harjoittelussa keskittymisen on joskus tapana herpaantua, jolloin harjoittelukin saattaa muuttua vain tuttujen sävelkuvioiden ”jammailuksi”. Mentaalinen harjoittelu puolestaan ei ole mahdollista ilman kokonaisvaltaista keskittymistä. Soittimen kanssa tehdyssäkin harjoittelussa olisi pyrittävä samanlaiseen ja aina yhtä hyvään keskittymiseen.

Kun soittaja on täysin keskittynyt soitoon ja ilmaisuunsa on esiintyminenkin vakuuttavampaa. Tässä tapauksessa soittaja ajatteltee ja kuuntelee jokaista soittamaansa säveltä yhteydessä muuhun soivaan musiikkiin.

Harjoiteltavan ohjelmiston läpikäyminen omassa mielessä, ja vaikka silmät kiinni hyräillen on hyödyllistä ja parantaa kappaleiden muistamista.

Myös esiintymisen harjoitteluun tämä toimii. Oman itsesi ajatteleminen ja visualisointi esiintymislavalle keskelle valokeilaa, suuren yleisön eteen herättää aitoja tuntemuksia. Esiintymisjännityksen lieventämiseen mentaaliharjoittelusta on apua. Parhaassa tapauksessa mielikuvasta syntyvä tunne voi harjoituksen tekijälle olla jopa niinkin aito että sydämensyke kiihtyy ja kädetkin alkavat hikoilla. Tällätavoin voidaan tietoisesti harjoitella tilannetta, jolloin todellisessa konserttissa tilanne tuntuukin tutummalta ja turvallisemmalta, eikä jännitys pääse muodostumaan epämiellyttäväksi ja itse soittamista haittaavaksi tekijäksi.

Oman ohjelmiston läpi käyminen ilman soitinta on suotavaa. Jo pelkkien rytmienkin laulaminen metronomin säestyksellä on tehokasta treeniä.

Nuotit näkyviin

Clave-rytmit ovat keskeinen elementti kuubalaisessa-, afrikkalaisessa ja brasilialaisessa musiikissa. Clave on toistuva yhden tai kahden tahdin mittainen rytmikuvio.

Tämä harjoitus on hyvä kaikille muusikoille ja soittajille. On tärkeää hahmottaa rytmiset elementit musiikissa ja harjoitella niitä vaikkapa laulamalla niitä oman mielimusiikin päälle.

Subtone

Kokonaisen, ytimekkään ja täysin soivan sävelen lisäksi käytetään pehmeää ja “tuhisevaa” soundia, jota kutsutaan subtone:ksi. Äänessä kuulostaa olevan enemmän ilmaa sen suhisevan sointinsa vuoksi. Säveltä puhallettaessa ansatsi pidetään mahdollisimman kevyenä ja alahuuli koskettaa värähtelevää ruokolehteä hieman pidemmältä matkalta. Alahuuli voi koskettaa jopa aivan lehden kärkeäkin, etenkin pienillä äänenvoimakkuuksilla soitettaessa. Tapoja lopullisen tuloksen saavuttamiseen on tässäkin tapauksessa monia, jokainen löytäköön sen itselleen sopivimman ja mielekkäimmän tavan tuottaa tämä pehmeäsävyinen subtone.

 

David Liebman puhuu osuvasti huulen rullausliikkeestä (rolling motion) korkeiden ja matalien äänien välillä. Ansatsi sijoittuu enemmän eteenpäin korkeita säveliä soitettaessa, kun puolestaan matalia ääniä puhallettaessa huuli rullautuu ulospäin, ansatsin liikkuessa kohti ruokolehden kärkeä. Subtonen pehmeitä säveliä soitettaessa alahuuli on rullautunut samaan tapaan kuin alimpia säveliä soitettaessa. Kevyen puristuksen lisäksi alahuulen pehmeämpi sisäpuoli voi koskettaa värähtälevää ruokolehteä ja jopa osittain aivan sen kärkeäkin. On mahdollista soittaa hienon kuuloinen subtone-sävel myös alahuuli sisäänpäinkin käännettynä.

Huom ! Tapoja on monia.

  • Subtone on käyttökelpoinen työkalu luomaan rauhallista tunnelmaa
  • Subtone-äänenväriä käytetään usein balladeja soitettaessa

Pidä mielessä:

  • Tulos syntyy usein yrityksen ja erehdyksen kautta
    Kokeile ja varioi
  • Luo mielikuvia: Lämmintä ilmaa kylmiin “pakkassormiin”, jne.
  • Kuuntele torven läpi kulkevan ilman liikettä, tuhinaa ja lämmintä hönkäilyä
  • Alahuulen tuntuma ja asento löytyy v:een ja f:än väliltä
  • Kokeile kääntää alahuulen sisäpuoli ruokolehden kärkeä vasten.
  • Kuuntele äänitteitä subtonea käyttävistä puhaltajista: Esim. Ben Webster, Coleman Hawkins, Lester Young, jne.
  • Kuunteleminen on yhtä tärkeää kuin soittotekniikan treenaaminenkin. Selkeän ja vahvan kuulokuvan ansiosta saavutetaan tulokset tehokkaammin
  • Muodosta itsellesi selkeä käsitys soundista, jota tavoittelet

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

 

Palaute Puupuhallin.fi:lle

Hankin alusta loppuun asti huoltamanne King:in C-Melodyn 40-luvulta.
Työn jälki on moitteeton, koneisto on säädetty tikkiin,
saksofoni soi hienosti, sormio ja soittaminen tuntuu kevyeltä.
Intonaatio on soittimessa hyvä ja äänet syttyvät vaivattomasti.

Suosittelen Puupuhallin.fi:n huolto ja korjauspalveluja kaikille puupuhaltajille tasosta riippumatta.

Pepa Päivinen
Saksofonisti, UMO Big Band
Helsingissä 21.2.2018