Valmiina Jameihin

Valmiina Jameihin

Jameihin osallistujalta vaaditaan soittimen hallinnan perustaidot ja kyky musiikin hahmottamiseen. Kun sinulla on tunne, että olet valmis esiintymään, astu lavalle arkailematta!

Jamit ovat soittajien keskeinen tapa tehdä yhdessä. Ne ovat tilaisuuksia, joissa muusikot pääsevät kokeilemaan taitojaan ja  harjoittelemaan esiintymistä. Jameissa on usein tapana kisata leikkimielisesti, tutustua ja ottaa ”kaksintaisteluita” improvisaation keinoin. Positiivinen ja energinen tunnelma tarttuu soittajista myös koko klubin jamiyleisöön.

Jameissa jaetaan usein musiikillisia ajatuksia ja kokemuksia. Keskusteluissa kuulee puhuttavan esimerkiksi tulevista keikoista, kuka soittaa missäkin ja milloin, uusista tai vanhoista kuumista äänilevyistä sekä jaetaan vinkkejä ja tietoutta artisteista, joihin ei ehkä ilman muiden soittajien jakamia ajatuksia olisi törmännyt.

Jamit ovat paljon muutakin kuin oman soittotaidon esittelyä: ne ovat sosiaalinen kohtaaminen muusikoiden ja kollegoiden kanssa, ne ovat soittamisen ja treenaamisen paloa lisäävä voima.

Joskus jameja voidaan verrata improvisoituihin bänditreeneihin, joita esitetään yleisölle, kun taas toisella kertaa paikalle pölähtää joku jo kuuluisampi bändi soittamaan muutaman biisin omasta ohjelmistostaan. Kaikki on sallittua ja lava on vapaa!

Jamien ohjelmisto soitetaan yleensä muistinvaraisesti ja ilman nuotteja. Kulloisenkin kappaleen solisti on aina bändin johtajan roolissa ja ilmoittaa sävellajin, tempon, tyylin, rakenteen, mahdolliset lopetukset ynnä muut seikat.

On myös mahdollista että nuotteja on jaossa jamien järjestäjän puolesta, tai että osa muusikoista tuovat omat nuottinsa muille soittajille mukanaan. Vaihtuvia solisteja säestävältä bändiltä vaaditaan yleensä laajan ohjelmiston osaamista ulkoa. Tarvittaessa ”realbookin” telineeseen nostaminen ei ole yhtään huono idea.

Kulloisenkin kappaleen ehdottanut solisti on kuitenkin se, jolta yleisökin odottaa varmuutta musiikin esittämisessä. Tässä tilanteessa nuotti voi olla turvana, vaikkei sitä varsinaisesti tarvisikaan. Säännöt jameissa ovat tässäkin mielessä varsin vapaat.

Hyvin onnistuneiden jamien tunnusmerkkinä voidaan mainita kannustava ja positiivinen tunnelataus, jolloin myös uudet ja kokemattomammat soittajat tuntevat itsensä tervetulleiksi ja toivotuiksi.

Jamien yhteissoitto ja niissä vallitseva tunnelma ei ole julkinen prima vista- tai nuotinlukuharjoitus, vaan  niiden on tarkoitus viihdyttää yleisöä. Jamien tunnelma onkin usein rento ja iloinen. 

Jamit jännittävät niin uusia tulokkaita kuin kokeneempiakin soittajia. Itseään taitavampien soittajien kuuleminen voi lisätä adrenaliinin määrää kehossa ja nostaa jännitystasoa. Joskus saattaa tuntua siltä, että yleisökin on täynnä vain tarkkakorvaisia muusikoita ja heidän kriittisiä katseitaan. Soolon soitto voi tuntua hyvinkin raadolliselta, kuin oman itsensä julkiselta avautumiselta muiden arvosteltavaksi. Sitähän se oikeastaan onkin. Solisti kertoo onnistuessaan oman tarinansa musiikin ja improvisaation keinoin. Joillakuilla on enemmän sanottavaa, kun taas toisilla asia saattaa tulla nopeastikin kerrottua. Toiset voivat kertoa oman tarinansa muutaman kauniin sävelen keinoin esimerkiksi rauhallisen balladin kautta. Oma improvisointi, soundi, ja se miltä kuulostat, on hyvinkin henkilökohtaista. On ymmärrettävää, että improvisointi voi usein jännittää, koska siinä laittaa peliin soittonsa lisäksi oman persoonansa.

Yhdessä tekemisen meininki ja se, että jokainen ylittää vuorollaan itsensä, luo jameihin mukavan tunnelman. Tietysti itse kukin haluaa soittaa mahdollisimman hyvin, mutta kuten elävässä musiikissa on usein tapana, virheitä sattuu ja tapahtuu. Livemusiikin hienous on juuri siinä, että kaikkea voi sattua.  Se on tässä ja nyt!

”Seuraavissa jameissa soitan taas paremmin” -asenteella eteenpäin.

Jameissa käyvien soittajien ohjelmisto poikkeaa usein kaupungeittain. 
Jamien genre (blues, rock, jazz, funk, latin, brazil, R&B, R.A.P; Hip Hop, free, soul, folk, free jazz, elektro, jne.) määrittää pääpiirteittäin tyylisuunnan ja antaa vihjeen soitettavasta ohjelmistosta. Suosituimmat kappaleet vaihtelevat myös instrumenttikohtaisesti.

Jos haluaa mukaan jameihin, kannattaa tutustua aktiivisiin muusikoihin ja selvittää mitä jameissa soitetaan. Yleisimmistä kappaleista eri musiikki genrejen jameissa on olemassa valmiita listoja. Näihin ohjelmistoihin on aikojen saatossa valikoitunut tunnettuja kappaleita, joita nimitetään standardeiksi.

Kun puhutaan jazz-jameista, voidaan listata useita standardeja, jotka kaikkien jazz-muusikoiden olisi hyvä osata ulkoa (in the pocket). Standardi-kappaleiden sointuvaihdokset ovat myös vakiintuneita ja noudattavat usein alkuperäisen sävellyksen harmoniaa. Jazz-muusikoiden tapana on usein  luoda kappaleisiin lisäjännitettä ja sävyeroja käyttäen erilaisia korvaus-sointuja. Tämä on sidoksissa solistiin, jota kuuntelemalla säestäjät poimivat lennosta omat korvaussointunsa. Onnistuessaan jamien soittajat loihtivat kappaleesta omanlaisen ja persoonallisen kokonaisuuden.

Puhallinsoittajana bluesjameissa pääsee hienosti alkuun ja soolon soittamisen makuun jo osaamalla pelkästään blues- ja pentatoniset asteikot muutamassa yleisimmässä sävellajissa (E, A, Bb, F). Bluesjamit ovat usein kitaristivoittoisia ja soinnut pohjautuvat heille mielekkäisiin ja helpposoittoisempiin sävellajeihin. Koska blueskappaleiden säveltäjät ovat olleet usein kitaristeja, ovat sävellajitkin valikoituneet heille mielekkäimpiin ja helpposoittoisempiin sävellajeihin (E, A).

Suurin osa blues-jameissa soitettavista kappaleista pohjautuvat perinteiseen 12-tahdin blues-rakenteeseen, jossa soitettavan kappaleen sävellajin I, IV ja V asteen soinnut vaihtavat keskenään paikkaa samassa tutussa järjestyksessä.

Perinteisestä 12:sta tahdin blueskierrosta poiketessaan soinnut pohjautuvat usein sävellajin I, IV ja V asteen ”perussoinnuille”. Tällöin kappaleen rakenteen ja sointuvaihdokset voi poimia harjaantumattomammallakin nuottikorvalla. Bluesjameissa soittaminen onnistuu siis vaikka kappaleet eivät olisikaan entuudestaan tuttuja!

Funk-, rock-, folk-, R&B-, R.A.P.-, soul-, ja muiden vastaavien genrejen jameissa on puolestaan omat soittolistansa ja yleisimmät kappaleensa, joihin olisi hyvä tutustua ennen lavalle nousemista.

Bonuksen saa tietysti, kun on harjoitellut muutaman genren ohjelmistoon kuuluvan kappaleen ja osaa soittaa ne ilman nuotteja. On avartavaa ja piristävää käydä soittamassa myös jameissa, joiden ohjelmisto koostuu muustakin kuin omasta mielimusiikista. Uskaltautuessaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle on tuloksena lähes väistämättä kasvu ja kehitys omassa muusikkoudessaan.

Pidä mielessä:

  •  Uskalla ottaa riskejä. Soita soolo! Se kannattaa.
  •  Opettele soolokappaleesi perinpohjaisesti, ”etu- ja takaperin”.
  • Kaikkia opeteltuja ”likkejä” tai fraaseja ei kannata soittaa jokaiseen sooloon.
  • Anna tilaa muille solisteille.
  • Soolon soittajat vaihtuvat yleensä kappaleittain.
  • Tauot pistävät musiikin hengittämään.
  •  Vähemmän on usein enemmän – Less is More
  • Soita soolosi vain hyvin harjoittelemiisi kappaleisiin.
  • Treenaa kappaleet ja opettele ne ulkoa.
  • Opettele kuuntelemaan muita soittajia.
  •  Soolon aloitus ja lopetus ovat tärkeitä.
  • Opettele rakentamaan sooloosi tarina, kaari, juoni, eräänlainen     punainen lanka.
  • Onko täydellistä sooloa koskaan soitettukaan?
  • Kunnioita kappaleen tunnelmaa.
  • Jos soitat kappaleen teemamelodian, päätä soitatko sen yhden vai kaksi kertaa kappaleen alussa ja lopussa.
  • Sopikaa soitatteko teemat yksin vai yhdessä.
  • Tiedä miten kappale lopetetaan, onko siinä kertauksia, mahdollista Codaa, tai muuta huomioitavaa.
  • Kappaleen sointukierron tunteminen kuulonvaraisesti päästää sinut pälkähästä, jos tiput rakenteesta.
  • Kasvata jami-ohjelmistoasi ja kertaa kappaleiden sointukiertoja ja teemoja säännöllisin väliajoin.
  • Tee oma ”jami-mappi”.
Jamit New Yorkin Smalls-klubilla