Kuinka Harjoittelen

Soittajan oma sisäinen halu kehittyä muusikkona ja oman instrumenttinsa parissa motivoi keskittyneeseen soitonharjoitteluun. Motivaatio vahvistaa harjoittelun tehokkuutta ja rutiiniksi muodostunut jokapäiväinen harjoittelu tuntuu luontevalle, eikä vaadi erityisiä ponnisteluja.

  • Tarvitaan tavoitteisiin tähtäävä treenisuunnitelma, jonka avulla kehittyminen haluamaamme suuntaan tulee mahdolliseksi.

Omistaudu asialle

Taitavat ja tyylitietoiset soittajat ovat upottaneet tuntikausia omien musiikillisten työkalujen ja soittotaidon kehittämiseen. He ovat omistautuneet asialle ja työskennelleet sen eteen pitkäjänteisesti, usein jopa vuosikausia.

Opiskelun alussa ei lopullinen tavoiteesi ole välttämättä selkiytynyt, eikä sen sitä tarvitse vielä ollakkaan. Kuva tavoitteestasi kirkastuu kyllä matkanvarrella.

Kun tavoite on selkeä, se voidaan kartoittaa osa-alueittain, jolloin tehokkaampi harjoittelu ja heikkouksien parantaminen tulee mahdolliseksi. Soittoharrastuksen alkuvaiheessa oman soitonopettajan neuvot ja opastus ovat ensiarvoisen tärkeäitä. Parhainkaan kirja tai sovellus ei voi korvata ammattitaitoista soitonopettajaa.

Pidä Mielessä

  • Harjoittele soittimen hallintaa ja soiton teknisiä osa-alueita aina ajatuksen kanssa ja keskittyneesti. Näin melodialinjojen hahmottaminen, sanavaraston kartuttaminen, soittotekninen kehittyminen ja syvempi oppiminen on tehokkaampaa.
  • ”Keskity kuuntelemaan, mitä sanot”. Lisää oppimisen tehokkuutta säveltapailun keinoin. Muusikon tärkein ”työkalu”, sävelkorva kehittyy myös harjoittelun yhteydessä. Tehokkaan harjoittelun myötä opit erottamaan muun muassa intervalleja, asteikoita, sointuja ja kadensseja kuulemastasi musiikista paremmin. Hyräile, laula tai vihellä ja pyri kuulemaan melodia mielessäsi jo ennen sen soittamista.

Rytmiikka ja rytminen tarkkuus eli ”time”(taimi) ovat rytmimusiikin ja yhtyesoiton tärkeimpiä elementtejä. Tämän vuoksi ne on hallittava ja pystyttävä toteuttamaan selkeästi itse soittotilanteessa. Harjoittelun yhteydessä on hyvä käyttää metronomia, jonka avulla vahvistamme sisäistä pulssia ja yhteissoiton vaatimaa muiden soittajien kuuntelutaitoa. Ilman näitä ominaisuuksia soittaminen on sekavaa, eikä yhdessä muiden soittajien kanssa musisoiminen luonnistu. Toki tämäkin taito kehittyy tekemällä, mutta on reilua soittokavereitakin kohtaan harjoitella myös itsenäisesti metronomin ja komppitaustojen kanssa. Metronomin kanssa harjoittelusta kerron erityisesti sitä käsittelevässä artikkelissa.

  • Keskity rytmiseen puoleen aina mitä tahansa muutakin osa-aluetta harjoitellessasi. Luo soittoosi rytminen jäntevyys ja syke jo harjoitellessasi. Ajattele soitintasi perkussiiviselta kantilta. Soita sitä ikään kuin rumpua.

Haluamme ilmaista musiikin avulla erilaisia tunnetiloja ja tyylillisiä vivahteita. Tyylitajun kehittäminen ja se miltä soittomme ja improvisaatiomme lopulta kuulostaa – yhdessä bändin kanssa tai ilman sitä – on pantava kehitystyön alle.

Erilaisten tyylisuuntien ja niiden keskeisempien artistien kuunteleminen kehittää tyylituntemusta.

Poimi itsellesi mieluisia soittajia ja kuuntele niitä analyyttisesti. Listaa harjoiteltavaan ohjelmistoosi sopivia ja mielekkäitä kappaleita. Muista, että valitset kappaleita, jotka ovat myös soittotaitoosi nähden mahdollista toteuttaa.

Laatimasi treenisuunnitelman avulla opit hallitsemaan musiikin eri osa-alueita ja ilmaisemaan vivahteita eloisan kauniista, kuulakkaan selkeästä soitosta haluttaessa jopa rumaan ja aggressiiviseen. Kartutat repertuaaria ja ”sanavarastoa”. Harjoittelet intonaatiosta ja rytmisestä ilmaisustasi parempia.

Säännölliset julkiset esiintymiset toimivat harjoittelun motivaattoreina. Niistä saadaan lisää potkua omien heikkouksien parantamiseen ja esimerkiksi uusien kappaleiden ulkoa opetteluun. On hyvä muistaa, ettei ilman virheiden tekemistä pääse kehitystäkään tapahtumaan.

Tee harjoittelustasi säännöllinen rutiini

Välillä tulee kausia, jolloin harjoittelet keskimääräistä enemmän, kun taas joskus sinusta saattaa tuntua siltä, ettet ehdi harjoittelemaan kuin muutaman kerran viikossa. Tämä on täysin normaalia, mutta kehittymisen kannalta tällöinkin olisi suotavampaa harjoitella vaikka 30 minuuttia päivittäin.

Jotta harjoittelu tulisi tehtyä mahdollisimman tehokkaasti, on oltava selkeitä tavoitteita ja pitkäjännitteisyyttä mennä niitä kohden. Tällöin treenisuunnitelmankin laatiminen on helpompaa. Parasta on kehittää päivittäisen harjoittelun metodi, jonka pitkäaikainen rutiininomainen toistaminen tuottaa halututtuja tuloksia.

Kauas, ehkä puolen vuoden, tai vuoden päähän asetettu tavoite saavutetaan etenemällä tavoitteeseen ikään kuin portaittaisesti, askel kerrallaan. Suunnitelmassa on määriteltävä ja kuvattava nämä portaat, joita pitkin tavoitteeseen edetään. Nämä ”portaat” voivat sisältää myös pienempiä välitavotteita, joita saavutettuasi tiedät eteneväsi suurempaa tavoitetta kohden. Tietysti on niin, että mitä korkeammalla tavoitteet ovat, sitä enemmän harjoitustunteja ja omistautumista vaaditaan.

On tutkittua tietoa siitä, ettei ihminen pysty toimimaan keskittyneesti enempää kuin noin 45 minuutin ajan – tai jopa vähemmänkin. Tämän jälkeen keskittymiskyky herpaantuu ja kehon fyysinen rasituskin kasvaa. Olisikin hyvä pitää pieniä, vaikka vartin, taukoja treenirupeamien välissä ja tehdä jotain aivan muuta, juoda vaikka kupponen kuumaa kahvia. Harjoittelun tauotuksella ehkäisemme myös kehon fyysisten rasitusvammojen syntyä.

Treenaamisen avuksi

  • Tauota harjoitteluasi. (esim. 45min välein 15min tauko)
  • Muista kehon rentous myös harjoitellessa. Harjoittelutilassa olisi hyvä olla peili, josta muun muassa ryhtiä ja ansatsia voidaan tarvittaessa tarkkailla
  • On hyödyllisempää treenata säännöllisesti vaikka puoli tuntia päivittäin kuin viisi tuntia vain kerran viikossa.
  • Jos harjoittelu ei ole keskittynyttä, saattaa siitä olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Maltti on siis valttia tässäkin asiassa.
  • Lämmittele aluksi esimerkiksi skaaloja soittamalla. (n.5-15min)
  • Haastavammat, eniten keskittymistä vaativat, ja jopa vastenmieliset asiat kannattaa sijoittaa harjoittelun alkupäähän. Jos esimerkiksi nuotinluku tuntuu vaikealta, voidaan päivittäinen 15 minuutin prima vista –harjoittelu tehdä heti lämmittelyn jälkeen.
  • Älä ”rohmua” ja hukuttaudu informaatio tulvaan, vaan kehitä soiton eri osa-alueita yksi kerrallaan, rauhallisesti ja aluksi hitaissa tempoissa.
  • On tärkeää soittaa harjoitukset aluksi riittävän hitaasti, jotta ne menevät oikein. Ei siis liian nopeissa tempoissa ”vähän sinne päin”.
  • Toista laatimaasi harjoitussuunnitelmaa sinnikkäästi ja vain yhteen asiaan kerrallaan keskittyen. Pitkäjänteisyys tuottaa tuloksia!

Tavoitteiden asettelussa voidaan käyttää apuna soitonopettajaa ja/tai mahdollisia kurssitutkintovaatimuksia. On kuitenkin suotavaa luoda vahva ja kauaskantoinen mielikuva siitä, minkälaisina soittajina itsemme näemme portaat ylös asti, tavoitteeseen asteltuamme. Tämä mielikuva toimii harjoittelun tehostajana, motivaattorina ja tukee itse tekemisen ”flow”-tilaa.

Harjoittelussa tärkeää

  • Johdonmukaisuus
  • Toisto
  • Keskittyminen
  • Määrätietoisuus
  • Järjestelmällisyys
  • Yksi asia kerrallaan

Kehitys ei tietenkään tapahdu hetkessä ja notkahduksiakin tapahtuu. Joskus saattaa tuntua siltä ettei soitto suju ollenkaan ja ettei kehitystäkään tapahdu. Soiton sujuvuuteen vaikuttaa yleinen mieliala ja sen hetkinen keskittymiskyky. Hyvin nukutun yön jälkeen olo tuntuu virkeältä, mieli on rauhallinen ja keskittyminen soittoon on parempi.

Pidä treenipäiväkirjaa

– Se tekee harjoittelusta johdonmukaisempaa!

Harjoittelun ja edistymisen seuraamisen mahdollistamiseksi on hyödyllistä kirjata tehdyt harjoitukset treenipäiväkirjaan. Siihen voidaan kirjata halutessa myös yleisiä ajatuksia siitä, kuinka harjoittelu on ”tänään” sujunut. Päiväkirjan pito antaa mahdollisuuden harjoittelun analysointiin, ja sen johdonmukaisuuden tarkasteluun kirkkaammassa valossa. Treenipäiväkirjassa on muistissa asiat mitkä olet jo treenannut. Voit kirjata siihen esimerkiksi sävellajit jotka olet soittanut murtosoinnuin. Treenipäiväkirja tekee harjoittelusta johdonmukaisempaa!

Nauhoita ja videoi soittoasi

Oman soiton nauhoittaminen ja videointi määräajoin antaa realistisemman kuvan kehityksestä. Nauhoituksesta kuullaan aina aito palaute ja tullaan tietoiseksi todellisesta tasosta soittajina. Aluksi oman soiton kuuleminen nauhalta saattaa tuntua karulta ja jopa lamauttavalta, -et ehkä kuulostakkaan niin hyvälle kuin kuvittelit. Kehityksen kannalta heikkouksien kohtaaminen on välttämätöntä, eikä siitä ole syytä lannistua.

Nauhoituksesta kuultavien heikkouksien varalle laaditaan päivittäisiä harjoitteita treenisuunnitelmaan. Määrätietoisesti ja järjestelmällisesti astelemme portaita ylös kohti parempaa soittotaitoa.

–            Keskity erityisesti heikkouksiesi parantamiseen ja aseta ne             treenisuunnitelman kärkeen. Kun harjoittelet, älä käytä aikaasi jammailuun tai jo opittujen asioiden luritteluun! Jamit ovat asia erikseen.

Täytä portaiden yläpäähän, oikeallepuolelle kolme omaa tavoitettasi ja portaat, eli pienemmät välietapit, joiden avulla ylös tavoitteisiin kohoaminen on mahdollista. Voit päivittää suunnitelmaasi ja asettaa välietappeja matkan varrelle myöhemminkin.

 

 

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *